Kävin aikakoneessa. Sillä oli pompottava ravi, suloinen olemus ja lapsellinen mieli, ihan niinkuin vuonna -96.
Turistilla oli kamera, vetäjällä karttapalvelusta opeteltu reitti ja poneilla kysymysmerkinmuotoisia ajatuksia. Puhelinlinjan päässä luottavaiset omistajat: kääntykää vielä takaisin ja ottakaa vähän vauhtia.
Laukkasin auringonlaskuun kanttarelleja hupussa ja hihitin ääneen, ruttuturvan hypellessä ilahtuneena pitkin pehmeää hiekkatietä. Edellä neitihevosen sivuloikat, tullut emäänsä ja veljeensä.
Miten ihmeessä en ole ratsastanut säännöllisesti enää vuosiin? Miten ihmeessä edellisestä maastostakin on jo yht' äkkiä kolme vuotta?
Onneksi kaikki tulee selkäytimestä. Sanon vieläkin harrastukseksi hevoset, en osaa olla sanomattakaan.
Minä en ole koskaan ratsastanut. Haluaisin. En saa aikaiseksi, kun yleensä ne hevoset omistaa joku ihminen, enkä uskalla puhua vieraille. Hevosille voisin puhua.
ReplyDeleteHevosihmiset ovat kyllä usein aika maanläheisiä, ehkä siinä tutustuisi vahingossa, hevonen välimiehenä :-) voisin kyllä helposti kuvitella sinut vaikka suomenhevosen kyytiin.
DeleteKuulostaa niin ihanalta teidän retkenne!!!
ReplyDeleteMinulla on muutama ystävä, jotka löysivät ratsastuksen ja hevoset aikuisena ja ovat nyt aivan rakastuneita hevosiin. Oikeita heppahulluja nykyään. Se antaa toivoa meille muillekin ratsastamisesta haaveileville:)
Hevoset ovat niin hienoja eläimiä.
Ihanaa, että jotkut asiat säilyvät selkäytimessä ikuisesti.
Retki oli tosiaankin mitä mainioin ja oli niin hauska nähdä tuttua ponia pitkästä aikaa -onneksi olen edelleen ponikokoa!
DeleteMä olen mennyt aikoinaan samalle alkeiskurssille äitini kanssa, eli ratsastamiseen ei tosiaan onneksi ole ikärajaa. Heppailu on kiva laji, siinä saa liikkeelle koko kropan ja ison eläimen kanssa puuhailussa on oma viehätyksensä. Mä rakastan etenkin maastoilua, on ihanaa liikkua hevosella luonnossa ja laukkapätkät maastossa saa kyllä unohtamaan kaiken muun!