Jään roikkumaan toivoon

Tuntemattoman edessä me pelkäämme, vihaamme tai piiloudumme. Ketä vastaan oikein taistelemme, itseämmekö?

Totisina selitämme oppimiamme totuuksia ja verhoudumme vaativaisten uskomuksien hyhmään. Välistä pälyilemme ulospääsyä epäillen, joskus ohikiitäviksi hetkiksi uskallamme täyttyä toivolla.

Jään roikkumaan toivoon ja maalaan sillä koko taivaankannen, se loistaa sinunkin ikkunastasi sisään.

Silloin me muistamme, että meillä kaikilla on jotakin yhteistä: tämä ihmeellinen maailma.