Oikeasti aikaa ei edes ole

Kierrän ympyrää, sen toisella laidalla ruohotupsut ja sininen taivas, toisella tämä vieno aavistus valosta. Pienoisplaneetta. Laitan sen taskuun ja kääntelen, valitsen aamuisin sopivan laidan ja katselen siihen suuntaan.

Pohdin, toistammeko itseämme paljonkin? Ehkä en kierräkkään ympyrää. Ehkä olen ympyrä, ilman alkua, loppua ja keskikohtaa.

Haluamme kertoa kronologisia tarinoita, vaikka oikeasti aikaa ei edes ole. Se on vain meidän hassu keksintömme valjastaa luonto ja sanella sille sääntöjä.

Onneksi se ei kuuntele kovin tarkkaan.

Ole sinäkin

Aurinko ei tänään näytä pääsevän sängystä ylös. Haukottelee vain, raottaa toista silmäänsä, ja vetää peiton takaisin päällensä.

Meissä on monta yhteistä piirrettä, minussa ja säässä. Teoriassa tiedämme kyllä, miten pitäisi kulloinkin käyttäytyä, mutta toteutamme sitä vain toisinaan. Mielivaltaisesti.

Kaivan esiin unohtuneita taitoja, ne maistuvat piparkakuille, luumuille, omenalle ja kanelille. Päätän alkaa monilahjakkuudeksi ja polskuttelen siinä.

Minä taidan kyllä olla aika onnellinen.

Ole sinäkin.

Älä tule paha kakku

Mökötän, puolitosissani. En pääse tutulle hiekkalaatikolle leikkimään.

Aikuistunkohan koskaan? Ei kai se ole pakollista? Älä tule paha kakku!

Oikeasti asiat ovat iloisesti: olen innostunut kuvista, sanoista ja liikkeestä, koukussa eteenpäin taivutuksiin ja helposti nauratettavissa.

Ei hullummin tavalliselle perjantaille.

Täytyn naurulla

Aurinko armahtaa. Täytyn naurulla ja se kuohuu yli kontrolloimattomana, ilman silmiä.

Välillä mietin, mistä kaikki nämä ihmiset ovat tulleet. Sitten muistan: lentokentiltä, kattoterasseilta, asuntoloiden keittiöistä, ratsastuskentiltä, hiihtohisseistä, luentosaleista. Mikä onni ja rikkaus!

Kamera on palannut! Jälleennäkeminen, näen jälleen!

Ou jee. Maailma on hyvä ja minä haluan kirjoittaa.

Marraskuu peruuttaa värit

Meissä kaikissa tarinat, ne kohtaavat ja erkanevat. Esitän oman elämäni pääosaa. Teen stuntitkin itse, improvisoin ja muokkaan käsikirjoituksen.

Marraskuu hiljenee ja peruuttaa värit. Sävyjä saa etsiä mielikuvituksen voimalla, taikoa tyhjästä. Löydän jotakin, joka viittaa etäisesti punaiseen, ja lämmittelen siinä.

Annan hiusten mennä takkuun ja unohdan katsoa peiliin. Nyt olen tässä, ja se riittää.

Kunnes ne tahtovat lentää

Hiljalleen peitymme lumeen, täytymme pimeällä. Ei se mitään, ainakin se on pehmeää. Jäädytetään naamoihin hymyt ja kääritään huutavat varpaat villaan.

Hyppään junaan. Aika venyy, vaikka päivät lyhenevät, en saa enää tunneista kiinni. Lähden piristymään ja palaan väsyneenä. Niin sen kai kuuluukin mennä.

Merkitykset avautuvat ja uudet etiäiset istuvat olkapäälle. Kannattelen niitä kunnes ne tahtovat lentää.

Ranskanpastillipuu

Rakennan satumetsän. Pupujussikat ja suuret hirvet kukkiville mättäille. Ranskanpastillipuu ja kuviokelluntaa lammikossa polskuttavat flamingot. Aika hyvä. Laitetaan vielä asumistukiasuntoja pikkulinnuille, sellasia, joissa on koristeellinen sisäänkäynti ja ruutuikkunat, ja täytetään tyhjiöt perhosilla.

Alkaa olla valmista. Puuttuu enää karhu kiikkustuolissa, siltä voi kysellä ohjeita aina tarpeen mukaan. Sillä on seppele apilankukista ja se juo tuopista pillillä pihkaa.

Talveksi maahan sataa mansikkajäätelöä ja muurahaiset rakentavat siitä igluja. Maailma on vaaleanpunainen, ja pakenen sinne tätä monotonista pimeyttä.

Nostan pakasta kortin

Iso magneetti. Sonnustaudun foliohatuin ja amuletein, otan suuremman kiertoradan. On niin vaikeaa päästää irti lempi-ajatuksista.

Laajennan horisonttia ja nostan pakasta kortin: ''Painu sinne, missä pippuri kasvaa.''

Toivon esi-isien energiaa puolelleni, jatkumoa jalkojen alle. Toivon hyvää ja kaunista, kilttiä ja pehmoista. Mutta siellähän on LAALAALAALAA en halua kuulla, en ajatella. Aion vetää puoleeni vain hyviä asioita.

Älyttömimmät ideat ovat niitä, jotka toimivat parhaiten.