Ne elävät ja hengittävät

Sukelsin terapiamaisemaan. Näen siellä paremmin, kuulen selkeämmin. Kaikki on kirkkaampaa. Nokkospolulla oli haasteita, joista pidin. Niihin osui hiljainen aurinko, mutta ne kertoivat vielä tarinoita sadekuuroista ja menneestä kesästä.

Asiat ratkesivat. Kirjoitin ne paperille, ja seuraavana päivänä niitä ei enää ollut siinä. Nyt ne elävät ja hengittävät.

Tammikuussa tulee kesä.

Epidemia

Haluan tartuttaa hyvää mieltä, tehdä siitä epidemian. Aloitetaan lukemalla hyvän tuulen uutisia, kasvatetaan porukalla brutto-onnellisuusindeksiä! Kehu kolmea, kiitä kahta ja ilahduta itseäsi.

Monta asiaa ilmassa. Otan koppeja ja syötän uudestaan. Jännä peli tämä elämä.

Muistetaan hengittää! Se on tärkeintä.

Totuus on tässä

Minä tiedän mistä tulen, tiedän mihin olen menossa. En pidä kiirettä, mutta pysyn liikkeessä.

Kuulin huhun, se on minusta ja se on kutkuttava. Vahvistan sen todeksi.

Ajattelenko oikeasti, vai ajattelenko vain mitä olen tottunut ajattelemaan? Onko loogisuus ihmiskunnan suurin itsellensä syöttämä hölynpöly?

Valitsen kaiken sen absurdin, sen mitä ei ole todistettu, mitattu ja laitettu laatikkoon. Minä kanavoin Universumin energiaa ja valoa ympärilleni ja te kaikki näette sen, vaikka ette aina tahdokaan katsoa.

Totuus on tässä, ihan kaikessa.

Haluamme retkeillä

Sadekuuroja, me päätetään. Vain kuuroja. Sillä me haluamme retkeillä!

Ei uskota, että helpoin reitti voisi olla oikea. Tungetaan väkisin ryteikön läpi, kiivetään kalliota. Hyväksytään lopulta se merkattu reitti. Meillä on kolme kiintopistettä: toinen haluaa riippusillalle, toinen käyttää lossia ja molemmat syödä eväitä. Kaikki toteutuu.

Minä saan taluttaa toista turrikkaa. Välillä se haukkuu kimakasti.

Syksy on niin kaunis!

Siivet pumpulia

Punaisella koiralla on siivet pumpulia, se liihottaa pilvenreunalle saakka. Vilkutan sen perään. Valo läpäisee sen vanhan sydämen, viisitoista vuotta on pitkä aika.

Hei hei. Ehkä me tapaamme vielä, jossakin toisessa ajassa, uudessa ulottuvuudessa.

Om namo bhagavate

Om namo bhagavate vasudevaya.

Epäkunnossa

Fysiikka pettää. Olen siitä vähän surullinen. On tyhmää olla epäkunnossa.

Minun pitää etsiä jakoavain ja ruuvata pultit auki, öljytä, huoltaa, kiinnittää uudelleen ja jatkaa matkaa kuulostellen. Ehkä olen rakennussarja ja käsissä on muodonmuutos helikopterista junaksi?

Tai ehkä minulle sopiikin paremmin silkkihansikkaat, sokeripihdit ja keijupöly.

Paikkailen siipiäni entistä ehommaksi. Niillä pitäisi jaksaa lennellä vielä pitkälle. Päässäni on kartta ja kompassi, tiedän jo mihin suuntaan lähteä.

Jään kuulolle

Yht' äkkiä näytän samalta kuin toisen luokan luokkakuvassa. Kaksikymmentä vuotta nuorempi minä katsoo peilistä totisena. Leppyisiköhän se suklaalla? Hämmennyn, ja eksyn pohtimaan mummopinnien kohtaloa. Mihin ne oikein menevät? Onko niillä kenties salainen family gathering aina jokaisen alkavan vuoden toisena lauantaina jollakin pohjois-espanjalaisella pellolla, jossa ne takertuvat toisiinsa ja sinkoutuvat maatakiertävälle radalle muun avaruusroinan seuraksi?

Parvekkeella iskee pakonomainen tarve tanssia balettia. Se on se kaide. Heilautan jalan ja alan vaistomaisesti tehdä taivutuksia. Huomaan taivaankantta halkovan vanan ja pianomusiikin sijaan sadepisarat. Variksilla on asiaa, jään kuulolle.